xml version="1.0" encoding="iso-8859-1"?> Olen kuitenkin kiitollinen saamistani tuista - Yksinhuoltajan päiväkirja
Olen kuitenkin kiitollinen saamistani tuista
12.02.2007
Toimeentuloni vauvan synnyttyä koostui äitiyspäivärahasta, asumistuesta, lapsilisästä sekä elatusavusta. Toimeentulosta ei siis mitään valittamista. Tällä hetkellä olen opiskelija ja pakko on myöntää, että toimeentulo on tiukkaa.

Tulin raskaaksi 20-vuotiaana, nuoruudesta sekaisin olevana, ammattia vailla ja lapsiin lähes vastenmielisesti suhtautuvana. Raskaus oli siis pahinta, mitä tuolloin elämääni kuvitella saatoin. Aborttia en kyennyt tekemään. Vanhemmilleni ja läheisilleni en kyennyt raskaudesta kertomaan. Alkoi lähes yhdeksän kuukautta kestänyt helvetti. Ajatuksenani oli antaa lapsi adoptioon. Monien ihanien ihmisten tekojen kautta asiat lähtivät kuitenkin purkautumaan, ja eräänä päivänä oli kristallin kirkkaan selvää, että tästä tulee minun lapseni.

Synnytin terveen pojan eräänä harmaana marraskuun päivänä. En todellakaan tiennyt, mitä vastasyntyneen kanssa tehdään. Minulla ei ollut lainkaan kokemusta vauvoista, olinhan itse ollut sukuni ja lähipiirini edellinen vauva. Vanhempieni suurella avustuksella, vaipanvaihdosta lähtien, arki rupesi sujumaan paremmin kuin hyvin. Ja mitäpä se vastasyntynyt muuta tarvitseekaan kuin äidinmaitoa, kuivan vaipan ja lämmintä ylle, sekä tietysti unta.

Opiskelijan arkea yksinhuoltajana

Asumme pienehkössä kaupungissa, jossa vuokrataso on alhainen. Toimeentuloni vauvan synnyttyä koostui äitiyspäivärahasta (joka oli tuplasti suurempi verrattuna minimiin), asumistuesta, lapsilisästä sekä elatusavusta. Toimeentulosta ei siis mitään valittamista. Tällä hetkellä olen opiskelija, ja pakko on myöntää, että toimeentulo on tiukkaa. Opintoraha on niin minimaalinen.

Toimeentulotukeen ei ole tarvinnut kuitenkaan turvautua. Nälkää ei tarvitse pelätä, kiitos siitä vanhemmilleni. Ja viimeinen takaportti, jos rahat totaalisesti loppuvat, on opintolaina. Olen kuitenkin kiitollinen saamistani tuista, niiden avulla olen saanut hoitaa ja kasvattaa poikaani kotona lähes kaksi vuotta, ja nyt tietenkin opiskella.

Vanhemmuudesta: elimme vauvani kanssa pitkään lähes täydellisessä symbioosissa. Hän tarvitsi minua ja minä häntä (konkreettinen esimerkki imettävän äidin arjesta), nukuimme samaan aikaan ja tietysti ulkoilimme. Välttämättömät kotityöt tuli hoidettua, muuten päiväni koostuivat vauvan rytmin mukaan elämisestä. Muuta en kaivannut, ja muuhun en varmasti olisi pystynyt. Tapa elää oli täysin intuitiivinen. Opiskelujani jatkoin pojan ollessa 1v 9kk. Tuolloin hän jäi isovanhempien turvalliseen huomaan. Nyt poikani on 3-vuotias päiväkotilainen ja minä 24-vuotias opiskelija. Molemmilla meillä on siis kodin ulkopuoleista elämää. Asiat ovat edelleen mallillaan.

Palkitsevaa on koko elämä

Haastavinta vanhemmuudessa on itsensä likoon laittaminen, antaa itsestään kaikki, sitoutua ja ymmärtää, että minun elämän tehtävänä on toteuttaa vauvan tarpeet. Tämän olen todennut vasta vauva-aikaa jälkeenpäin ajatelleena koska, kuten sanoin, elin tuolloin täysin vaistojeni varassa. Haasteet ovat toki lapsen kasvaessa lisääntyneet: miten venytän pinnaani ja mihin asetan rajat?

Palkitsevaa on koko elämä: nähdä lapsi kehittyvänä ihmisenä, jolla on puolet minun geenejäni. Nähdä lapsen olevan tyytyväinen ja olla tyytyväinen itse. Haastavaa on myös ymmärtää, että elämä muuttui täysin ja pysyvästi lapsen saamisen jälkeen. Huolettomuutta ja vastuuttomuutta ei koskaan enää tule olemaan, ja toisaalta mikään ei ainakaan minun elämässäni ole antanut niin suurta päämäärätietoisuutta ja elämäntarkoituksen tunnetta kuin rakas poikani.
Top binary options brokers uk, tradesmarter binary options uk-binary-options.com.