Olen ylpeä siitä, että olemme selvinneet
Saara
19.02.2007
Keskituloisen yksinhuoltajan palkasta ei säästöjä kerry, vaan elämme kädestä suuhun. Se merkitsee sitä, että kaikki isommat hankinnat ostetaan osamaksulla ja töiden loppuminen merkitsisi välitöntä rahojen loppumista. Näitä asioita mietin usein iltaisin sängyssä.

Olen ollut yksinhuoltaja lapseni syntymästä saakka, noin 10 vuotta. Kun katson kuluneita vuosia, tunnen tyytyväisyyttä, jopa ylpeyttä siitä, että olen pystynyt elättämään perheeni. Olemme selvinneet.

Raskainta yksinhuoltajuudessa on jonkinlaisen abstraktin vastuun yksinkantaminen. Tietoisuus siitä, että koko paletti on minun varassani. Jos jään työttömäksi, ei ole olemassa toisen puolison tuloja, joilla keplotella muutama kuukausi.

Keskituloisen yksinhuoltajan palkasta ei säästöjä kerry, vaan elämme kädestä suuhun. Se merkitsee sitä, että kaikki isommat hankinnat ostetaan osamaksulla ja töiden loppuminen merkitsisi välitöntä rahojen loppumista. Näitä asioita mietin usein iltaisin sängyssä. Pelkään tulevaisuutta ja usein ajattelen, että kunhan vaan saan lapseni aikuiseksi - niin se on
sitten siinä.

Yksinhuoltajuus näkyy työelämässä

Töitä minulla on onneksi ollut säännöllisesti, vaikkakin pätkä sellaisia. Työelämässä yksinhuoltajuus näkyy mm. siinä, etten ole voinut ottaa vastaan muutaman kuukauden ulkomaankomennuksia - enää niitä ei tarjotakaan. Työpaikallani ihmiset ovat periaatteessa olleet ymmärtäväisiä esimerkiksi lapseni sairastuttua, mutta monessa yhteydessä olen huomannut, etteivät he kuitenkaan täysin ymmärrä sitä, ettei minulla ole ketään, jonka luokse lapsen voisin heittää hoitoon.

Omat vanhempani ovat iäkkäitä, eivätkä kykene auttamaan lapsen hoidossa. Sisaruksia minulla ei ole. Ystävilläni on oma arkensa. Isällään lapseni on ajoittain viikonloppuisin. Niissä tilanteissa tunnen helposti huonoa omaatuntoa ja yritän paikkailla poissaolojani tekemällä töitä kotona tai viikonloppuisin.

Välillä minusta tuntuu surkuhupaisalta miten perheelliset ihmiset valittavat esimerkiksi siitä, ettei vanhemmilla ole aikaa harrastaa. Ensimmäisten vuosien ajan kun lapseni oli pieni, olin hänen kanssaan kirjaimellisesti aina työpäivän päätyttyä. Nythän tilanne on huomattavasti helpompi lapsen ollessa vanhempi: pääsen esimerkiksi lenkille ihan itsekseni.

Valintoja lapsen ehdoilla

Olen kuitenkin tehnyt tiettyjä ratkaisuja tietoisesti, enkä ole halunnut tehdä esimerkiksi uraa lapseni kustannuksella. Käytin eromme jälkeen asunnon myynnistä saadut rahat siihen, että pystyin olemaan lapseni kanssa kotona siihen saakka kun hän oli miltei 3-vuotias. En olisi voinut kuvitella laittavani lastani vuoropäiväkotiin tai kierrättäväni häntä hoitopaikasta toiseen.

Vaikka olen yrittänyt tehdä työvalintoja lapsen ehdoilla, tunnen usein riittämättömyyttä. Päivätyöni lisäksi yritän hankkia hieman lisätuloja free-lance -työllä ja olen usein hyvin väsynyt. Olen myös ollut masentunut useaan otteeseen näiden vuosien aikana. Tiedän, että masentumiseni ja eron jälkeiset riidat ovat jättäneet jälkensä lapseeni ja välillä olen siitä surullinen. Miten toisin olisin toivonut hänen elämänsä alun sujuvan.

Kuitenkin usein olen myös ylpeä ja iloinen lapsestani. Hänestä on kehittynyt omatoiminen, fiksu ja oivaltava ihmisen alku. Vaikka elämä ja olosuhteet ovat tuntuneet minusta raskailta, en ole missään vaiheessa kokenut lastani raskautena. Päinvastoin, hän on ollut se syy, jonka vuoksi minun on pitänyt jatkaa ja jaksaa niinäkin hetkinä kun kaikki on tuntunut kovin mustalta.