Kiireistä arkea: Vanhemmuuden surut ja ilot
Nimimerkki3
07.03.2007
Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen oma työnantajani. Työnantajani siis tarvittaessa joustaa, mutta toisaalta minun on oltava myös esimerkki muille työntekijöille. Työmoraalini on todella korkea. Ihan pienistä ei töistä olla pois.

Olen nelikymppinen yksinhuoltaja. Asun kolmen lapseni kanssa. Kaksi lapsistani on kouluikäisiä ja yksi päiväkotilainen. Vanhin lapsi asuu jo omassa kodissaan. Vanhemmuudessa ihaninta on varmaan ihan samat asiat, kuin kaikilla vanhemmilla perheen malliin katsomatta. Eiköhän lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen ole ihana asia. Sekin on ihanaa, kun kuulee
olevansa "maailman paras äiti", vaikka kuulisi sen, koska antaa luvan pelata tietokoneella.

Ihanaa on myös läheisyys. Viikonloppuna, ei ole kiire lähteä mihinkään ja saa köllötellä sängyssä. Erityisen ihanalta tuntui, kun lapseni kertoi ja uskoutui minulle ensimmäisestä tyttöystävästään. Näitä ihania vanhemmuuden asioita löytyisi vaikka kuinka paljon. Vähemmän ihania on kuitenkin myös. Lasten keskinäiset tappelut, tuhanteen kertaan samasta asiasta sanomiset jne.

Jatkuva kiire

Yksinhuoltajuus on kieltämättä haastavaa, vaikka sitä ei arvosteta. Vaikeaa on ainainen kiire, syyllisyys ja oman riittämättömyyden tunne. Aamuhässäkkä tulee lähes aina kiire: kiire hoitoon, kiire töihin, siellä kiire, kiire kauppaan. kiire hakea lapsi hoidosta, kiire kotiin laittamaan ruokaa, kiire viedä toista lasta harrastuksiin, kiire hakemaan sieltä pois, kiire antamaan laatuaikaa pienimmälle, kiire kuulustella kokeeseen, kiire iltapalaa antamaan, kiire saada lapset sänkyyn oikeaan aikaan, sitten on aikaa omille ajatuksille ja "harrastuksille".

Illat ovat niin ihania, että ei malta mennä nukkumaan ajoissa. Sitten onkin aamulla ihan poikki. Ja sama kiire jatkuu viisi päivää viikossa. Jossain välissä hoituu siivoukset ja silitykset. Onneksi välissä on viikonloppu, jolloin voi nukkua enemmän, jos malttaa mennä ajoissa nukkumaan...

Tukea olisin kaivannut monet kerrat

Tukea? Vanhemmat asuvat toisella puolella Suomea, joten tuki on puhelimessa sanottu: kyllä sinulla on raskasta. Kyllä sinä tarvitsisit kunnon miehen. Helpommin sanottu, kuin tehty. Ei kukaan tule minua kotoa hakemaan ja liian väsynyt olen missään kulkemaan. Eikä olisi aikaakaan. Ystäväni asuvat ympäri Suomea. Kyllä sitä yksin saa olla omien ongelmiensa kanssa. Eikä sitä edes viitsi vaivata ketään omilla asioilla, ketä ne kiinnostavat?? Tukea olisi kyllä kaivannut monet kerrat.

Vapaan viikonlopun ihanuus

Lapsia minulla on kahdesta liitosta ja lapset ovat isillään miten sattuu. Yhden kerran he olivat kaikki yhtä aikaa ja minulla oli vapaa viikonloppu! Siivosin ja nukuin ja kuuntelin musiikkia. Olen tyytyväinen, että meillä vanhemmilla on tällä hetkellä hyvät välit ja asioista voi sopia. Kaikkein kamalinta olisivat riidat lapsista ja kaikesta mahdollisesta. Sitäkin on koettu aikanaan.

Olen oma työnantajani

Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen oma työnantajani. Työnantajani siis tarvittaessa joustaa, mutta toisaalta minun on oltava myös esimerkki muille työntekijöille. Työmoraalini on todella korkea. Ihan pienistä ei töistä olla pois. Lomatkin ovat pieniä pätkiä silloin kun työhön sopii. Tämä on aika raskasta, kun ei pääse töistä koskaan eroon. Hyvä puoli on se, että talous on kunnossa.

Menot ovat suuret

Toisaalta olen säästäväinen, eikä meillä törsätä. Katkera olen vähän siitä, että aina puhutaan yksinhuoltajien etuuksista, mutta ainoa se minulla on lapsilisään korotus. Kaikki katsotaan aina bruttotuloista ja ne voi näyttää hyvältä, mutta netto on ihan eri summa. Siispä maksan aina korkeimman mukaan. Veroprosentti on iso. Kyllä siinä pitäisi näkyä yksinhuoltajuus!! Lasten isät maksavat melko pientä elatustukea.

Menot lapsilla ovat melkoiset. Pyörää, luistinta, suksea, vaatteita, lääkärikuluja, harrastukset, välineet, lelut, lista on loputon. Yksin maksat tietenkin kaiken normaaliin elämämiseen kuuluvat menot. Ei olisi varaa elättää lapsia pienellä palkalla. Jos kaiken työmäärän lisäksi pitäisi joka päivä miettiä, riittääkö raha ruokaan, niin kyllä se olisi PAINAJAISTA. En yhtään ihmettele, että vanhemmat jotkut vanhemmat "pimahtavat".