xml version="1.0" encoding="iso-8859-1"?> Nokkeluutta ja itsepäisyyttä - Yksinhuoltajan päiväkirja
Nokkeluutta ja itsepäisyyttä
12.02.2007
Nokkeluutta on myös se, että kävelen työmatkat. Liikuntaharrastuksiin ei ole tällä hetkellä aikaa eikä rahaa.

Halusin tiivistää ajatusteni otsikkoon jotakin siitä, millaisia pitkospuita olen yksinhuoltajaelämässäni käyttänyt. Yllätysraskaus tuli eteeni viisi vuotta sitten. Alusta saakka oli selvää, että vanhemmuudesta vastaan minä yksin. En epäröinyt ratkaisun edessä, mutta paljon oli opittavaa. Käytännön arki on ajankäyttöä ja omien voimien ekonomiaa. Käyn kokopäivätyössä, mikä haukkaa leijonanosan sekä ajastani että energiastani. Muun elämäni katson kuuluvan minulle ja minikokoiselle perheelleni. Olen nykyisin hyvin tarkka siinä, mihin kallisarvoista aikaani ja voimaani käytän.

Nokkeluutta on se, että otan vastaan kaiken mahdollisen käytetyn tavaran - ja laitan kaiken meiltä liikenevän kiertoon. Nokkeluutta on myös se, että kävelen työmatkat. Liikuntaharrastuksiin ei ole tällä hetkellä aikaa eikä rahaa. Nokkeluutta on yhdistellä asioita - ystävien kanssa voi tehdä pikkuremonttia tai leipoa pakastimen täyteen. Juuri nyt emme voi tapailla kahviloissa, mutta voimme nokkelasti jakaa arkeamme. Onhan suursiivous ihan eri juttu, kun sen tekee kaverin kanssa samalla juoruillen.

Itsepäisyyteni voimalla käynnistin vertaistukiryhmän

Itsepäisyyttä vaaditaan monessa käänteessä, esimerkiksi suhteessa työnantajaan. Pidän itsepäisesti kiinni siitä, että elämäni painokkaimmat imperatiivit ovat äitiydessä. Lapsi on haettava ajoissa tarhasta ja sairaan lapsen hoitaja olen minä. Itsepäisyyteni voimalla käynnistin myös vertaistukiryhmän yksin lasta odottaville naisille.

Uskoin omaan intuitiooni: tällaista ryhmää tarvitaan. En uskonut niitä, jotka pitivät tällaista kansalaistoimintaa uuvuttavana ja turhauttavana. Itsepäisenä toistelen samoja asioita aina tilaisuuden tarjoutuessa: Isätönkin perhe on perhe. Yksinhuoltajaperheet ovat taloudellisesti liian kovilla. Isän poissaolosta ei saa syyttää äitiä. Ja niin edelleen.

Maksan päivähoidosta saman verran kuin diplomi-insinööripariskunta


Yksi lempiaiheistani on hämmästellä sitä, miksi minä suhteellisen pienipalkkainen yksinhuoltaja maksan päivähoidosta sen saman 200 euroa kuin vaikkapa diplomi-insinööripariskunta? Tai sitä, miksi lapsilisää maksetaan perheille, joilla on varaa laittaa rahat kasvamaan korkoa siihen saakka, kun ylioppilas-lapsi haluaa viettää välivuoden Rivieralla?

Ihaninta on se maukas ja täysi elämä, jota saa lapsen kanssa elää. Hienoa on myös se, miten syviksi ja meheviksi ystävyyssuhteet pääsevät kasvamaan. Jakaisinko minä arkeani samalla tavalla ystävieni kanssa, jos minulla olisi mies? Tulisiko ystävä lapsineen yökylään paistamaan satoja pipareita?

 

Eve Mantu
http://voimakirja.vuodatus.net