xml version="1.0" encoding="iso-8859-1"?> Yksinhuoltajan arkea; vanhemman iloja ja suruja - Yksinhuoltajan päiväkirja
Yksinhuoltajan arkea; vanhemman iloja ja suruja
12.02.2007
Työnantajien tuki tuntuu vaihtelevan paljon. Työnsaanti on kuitenkin se haastavin osa. Kuka palkkaisi nuoren naisen ja yksinhuoltajan, jos ei työsuhdetta ole jo valmiiksi (puhumattakaan vakityösuhteeseen..)?

Yksinhuoltajana olo on mahtavaa ja vapauttavaa. Toisaalta yksinäisyys iskee joskus niin raastavana ja haastavana, lapsi olisi tärkeää saada jakaa jonkun kanssa. Olen yhden lapsen ”sataprosenttinen” yksinhuoltaja. Olemme eronneet ja lapsen isä on asunut vuoden ulkomailla ja jatkaa siellä ainakin toistaiseksi. Yksin voi tehdä mitä vain, koska vain, kenen kanssa haluaa paljolti kuitenkin lapsen etujen ehdolla. On aika ja aikaakin kasvaa henkisesti, oppia yksin.

Kaikki ne illat, jotka yksinään nukuttaa lasta uneen ja viettää yksin lapsen nukkumaanmenon jälkeen voi laskea omaksi ajakseen. Olen luopunut paljolti televisionkatselusta ja kaikesta muusta turhasta ja aikaa vievästä ja pyhitän kaikki pienet omat hetket illalla lukemiseen ja omien projektien toteuttamiseen. Kun on tahtoa, on myös kaikkea mitä siihen tarvitsee. Rohkaisu ja oikeat asenteet ympäristöstä olisivat ja ovat tarpeen, jotta arjestakin voi tehdä juhlaa.

Lyhyellä varoitusajalla on vaikea saada apua


Turhautuminen, masennus, pelko, hylätty olo. 100 % vastuu lapsesta, toisesta ihmisestä. Oma elämä on jokseenkin kunnossa ja läheisiltä saa apua. Ei kuitenkaan aina tai joskus ymmärrys ei tunnu riittävän. Silloin harvoin kun turvautuisi ulkopuoliseen apuun, ihan vain lapsen sairastapauksen tai oman henkisen avun tarpeessa, on lyhyellä varoitusajalla lähes mahdotonta saada mistään apua. Kunnan kodinhoitajat ovat lähinnä vitsi, jos et tiedä tulevaa hoidon- ja avuntarvetta ennakoivasti jo viikkoa ennen. Kuka nyt lapsen sairauden voi aavistaa?

MLL on ehkä paras apu hädässä, voi kun vain heidän esim. lastenhoitotoimintaansa oikeasti tuettaisiin valtion taholta. Maksettaisiin vapaaehtoisille hoitajille hieman parempaa korvausta (valtio tukisi palkkoja), olisi hoitajien saatavuus varmasti vielä parempi. Voisivatkohan yksinhuoltajat saada tukea tai verovähennystä ulkopuolisesta lastenhoitoavusta? Vertaistuki olisi myös suuri apu mielenterveystyön suhteen ja ongelmien ennalta ehkäisyssä, voisikohan tähän saada pontta, jos jotain asiaa ajavaa järjestöä tukisi paremmin toiminnassaan.

Vanhemmuus on luopumista, mutta ei luopumisen tarvitse tarkoittaa menetystä. Yhteiset harrastusryhmät vanhemmalle ja lapselle ovat tärkeitä, isossa kaupungissa tarjonta tuntuu olevan jokseenkin riittävää. Tämä on myös hyvä muoto sosiaalisille kontakteille, jos tässä elämäntilanteessa kaveripiiri tuntuukin yhtäkkiä kutistuneen.

Työnantajien tuki vaihtelee


Työnantajien tuki tuntuu vaihtelevan paljon. Työnsaanti on kuitenkin se haastavin osa. Kuka palkkaisi sen nuoren naisen ja yksinhuoltajan, jos ei työsuhdetta ole jo valmiiksi (puhumattakaan vakityösuhteeseen..)? Kouluttautunut toki saa töitä, mutta voi kun edes jotain haastavaa ja työaika vielä pienen lapsen äidille pitäisi olla inhimillistä esim. lyhennetty työpäivä. Luultavasti kuitenkin samat työt hoituisivat lyhennetyssä ajassa ja työntekijä olisi pienempi kustannuseräkin. Mielestäni luotto äiteihin ja heidän kykyihinsä on aika kadoksissa työelämässä. En tiedä kumpi painoi vaakalaudalla enemmän kun keväällä hain uudestaan opiskelemaan. Se, että työnhaku turhautti vai että nykyinen ammattini tuntui täysin väärältä? Intohimo tehdä puuttui ja onneksi se on uusien opintojen myötä nyt syttynyt.

Suurin tunne on kiitollisuus


Tuntuu, että yksinhuoltajien keskuudessa valitetaan paljon. Sitä en halunnut tässä tuoda ilmi. Suurin tunne on kiitollisuus: Kiitollisuus turvallisuudesta, lapsesta, omasta vapaudesta. Älkäämme yksinhuoltajatkaan passivoituko hyvinvointiyhteiskunnassamme. Mielestäni elämä on juuri sitä arjen uurastusta mitä yksinhuoltajankin elämä välillä on. On hyviä ja huonoja päiviä. Sadetta ja auringonpaistetta.

Lapsi ja yksinhuoltajuus ei ole taakka, vaan elämä siinä ja nyt, olosuhde, joka on hyväksyttävä ja josta on opittava nauttimaan. Minulle yksinhuoltajuus ei ollut oma valinta, en myöskään päättänyt tehdä lasta yksin. Olemme kuitenkin aikuisia ja asiat on otettava sellaisina kuin ne ovat, surkuttelu ei auta ketään. Aikuisen on vastuu lapsen hyvinvoinnista. Yhteiskunta voi parhaansa mukaan tukea huoltajuutta taloudellisesti ja tarjoamalla henkistä tukea ja apua. Siinä se on onnistunut melko hyvin, koska lopullinen vastuu on meillä itsellämme ja pienituloisenakin voi elää laadukasta elämää. Meillä on mahtava neuvola, päivähoito, sosiaalitoimi, luotettavat viranomaiset, kansaneläkelaitos. Kaikessa on aina parannettavaa, joten hiokaamme toki pienet yksityiskohdat kuntoon. Antakaamme lapsillemme läsnäoloamme, kärsivällisyyttämme, rajoja ja ennen kaikkea paljon rakkautta.
Самая актуальная информация amway serbest girişimci girişi на нашем сайте.