xml version="1.0" encoding="iso-8859-1"?> 70-luvun helsinkiläisen yksinhuoltaja-äidin kokemuksia - Yksinhuoltajan päiväkirja
70-luvun helsinkiläisen yksinhuoltaja-äidin kokemuksia
Äiti, 64
12.02.2007
Äitiyslomalla pystyin olemaan viisi kuukautta. Sen jälkeinen päivähoitopaikka piti etsiä markkinoilta Hesarin ilmoituksella. Helsingin päivähoitovirastolla ei ollut tarjota yhtään mitään, koska minulla oli vakituinen työ…

Olin alusta asti yksinhuoltaja. Tyttären isä maksoi elatusmaksua juuri ja juuri minimimäärän, vaikka olin suhteellisen pienipalkkainen. Äitiyslomalla pystyin olemaan viisi kuukautta, sen jälkeinen päivähoitopaikka piti etsiä markkinoilta Hesarin ilmoituksella. Helsingin päivähoitovirastolla ei ollut tarjota yhtään mitään, koska minulla oli vakituinen työ.

Lapsi oli yksityisessä perhepäivähoidossa ja yksityisessä lastentarhassa ja maksut olivat sen mukaiset. Neljä kertaa vuodessa maksettu lapsilisä riitti kerrallaan suunnilleen yksiin lapsen kumisaappaisiin. Taloudellisesti oli tiukkaa, eikä koskaan ollut mahdollisuutta edes hakea mitään toimeentulo- tai asumistukea. Palkalla ja ylitöillä oli tultava toimeen. Ja tultiin, vaikka työpäivät olivat joskus liian pitkiä.

Tukiverkot puuttuivat


Varsinaista tukiverkkoa ei ollut, sillä vanhempani eivät olleet enää elossa. Kalliisiin harrastuksiin ei ollut varaa, ulkomaanmatkoja tehtiin vasta kun taloudellinen tilanne vähän parani. Vapaa-ajat oltiin yhdessä, luettiin, keskusteltiin ja pohdittiin. Lapsesta kasvoi aikaisin itsenäinen, myös mielipiteiltään.

Kaikista taloudellisista vaikeuksista huolimatta voin sanoa, että lapsi on ollut elämäni paras asia. Tytär on valmistunut hyvään ammattiin, ollut vakituisessa työssä yli 10 vuotta, saa parempaa palkkaa kuin minä, viettää vilkasta sosiaalista elämää ja vaikuttaa elämäänsä tyytyväiseltä. Olemme parhaita kavereita, soittelemme, kyläilemme ja käymme silloin tällöin yhdessä hänen ja puolisonsa kanssa baarissa parantamassa maailmaa.