xml version="1.0" encoding="iso-8859-1"?> Liian vähän tukea - Yksinhuoltajan päiväkirja
Liian vähän tukea
12.02.2007
Olen lapseni odotusajasta lähtien ollut yksin. Lapsen isä lupasi kyllä maat ja mannut, mutta toisin kävi. Mieleenikään ei tullu, ettenkö pitäisi lasta. Jouduin asumaan matkustajakodissa Helsingissä ihan viimeisilleni asti raskaana.

Sosiaalityöntekijä ei auttanut eikä tukenut millään lailla. Soitin itse matkustajakodissa olevasta kolikkoautomaatista muutamaan ensikotiin, joista toisesta vastattiin. Kerroin tilanteeni ja he lähtivät auttamaan. Kyse oli puhtaasti asunnottomuudesta. Kun vihdoin lapseni syntymän jälkeen saimme asunnon, huomasin, että meille kahtena huoneena ja keittiönä vuokrattu asunto Espoossa olikin kahtia jaettu yksiö.

Huostaanotto


Lapseni otettiin erittäin kyseenalaisin perustein huostaan. Asia meni hallinto-oikeuden suulliseen käsittelyyn.. Huostaanotto vahvistettiin kaikesta huolimatta huhtikuussa, mutta hänet kotiutettiin jo toukokuussa.

Lastani pahoinpideltiin vastaanottokodissa ja hän alkoi kertoa kokemuksistaan myös perhetyöntekijälle, joka kävi jonkin aikaa meillä. Hän on ainoa tuki, jonka olimme saaneet. Perhetyöntekijä oli kauhuissaan lapseni kertomista asioista ja oli ottanut ne esiin sosiaalitoimen tiimissä. Sosiaalitoimi ei asiasta piitannut, mistä perhetyöntekijä kertoi todella ihmeissään ja voimattomana.

Poika saa apua

Poikani käy nyt kokemustensa vuoksi psykoterapiassa, siitäkin piti tapella. Asiat ovat tuolta osin paremmin. Hänen terapeuttinsa on mukava. Lapsi on myös aloittanut koulunsa pienryhmässä, jossa on erittäin mukava ja ammattitaitoinen henkilökunta. Sosiaalipuoli ei tietenkään ole asioista kiinnostunut.

Vuokra nousee taas tammikuusta, samoin tv-maksut ja sähköt. Kaikki ympärillä kallistuu, eikä sitä tunnuta huomioivan lainkaan. Elämme aina tiukoilla, vaatteita ostetaan erittäin harvoin, vaikka kasvava lapsi tarvitsisi joka vuosi kaiken sukista ja kalsareista lähtien.

Koska olen työkyvyttömyyseläkkeellä, ei töihin menosta tule haaveiltua. Etenkin kun tarjolla on pätkätöitä tai työllistämiskursseja kahdeksan euron "korvauksilla".

Rahat ovat vähissä

Lapseni ei osaa polkea pyörää, ei uida, eikä harrasta mitään, sillä kaikki maksaa. Parturissa käynnit jäävät kerran vuoteen, itse en osaa edes hiuksia leikata. Jouluun olen säästänyt kesäkuusta alkaen. MLL:sta toimitettiin Hyvänmielen joulukeräyskortti, jolla saamme kyllä pötyä pöytään. Muovisen joulukuusen saimme hankittua viime vuonna, kun kirjoitin erään kirjoituksen lehteen ja kerroin, minkälaista varattoman perheen joulu on.

Minuun otettiin yhteyttä ja tuntemattomat ihmiset auttoivat niin ja ensimmäistä kertaa pystyin tarjoamaan lapselleni sen unelmien joulun, jossa joulukuusen alla on paketteja. Tietenkin kirjoitin ko. lehteen tervehdyksen niille ihmisille, katsotaan nyt julkaisevatko.

Kuusi siis on ja paketteja sen ympärille tänäkin vuonna, omaa vyötäni kiristämällähän se onnistuu. Ruoan tinkimisellä ei kuitenkaan pidemmän päälle ole hyviä seurauksia yhtään sen enempää kuin silläkään, ettei koskaan saa vaatteita tarpeeseen.

Hätävarakassaa meillä ei ole. Mikäli lapsi tai itse sairastun, pitää aina kävellä lähimmälle terveysasemalle, sillä meillä ei ole autoa, eikä korttia ole koskaan ollut mahdollisuutta edes hankkia. Köyhän siis pitää olla sairastelematta, mikäli mielii kärsimättä olla. Akuuttiin hätään on turva sitoumuksia odotella, eiväthän vanhuksetkaan lääkkeitään saa, miksi siis yksinhuoltaja lapsineenkaan. Tämän koneen me saimme lahjoituksena, joten tärkeimpien uutisten luku onnistuu tätä kautta..