_MG_5797.jpg
Anni Sinnemäki
20.02.2007 04:55

Olen humanististen tieteiden kandidaatti. Opiskelin Helsingin yliopistossa filosofiaa ja venäjän kirjallisuutta, kirjoitin kandintyöni muistelmakirjallisuuden genrestä, esimerkkeinä käytin Ilja Ehrenburgin, Valentin Katajevin ja Nadezhda Mandelstamin teoksia. Aloitin opintoni lukion jälkeen vuonna 1992, menin töihin vuonna 1998, ja loppujen lopuksi tein tutkinnon vuonna 2001.

Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna 1992 Kallion lukiosta. Kannoin koko lukioajan kahvikuppia mukanani pitkin koulun käytäviä, opin valtaosan siitä mitä piti, nyt olen unohtanut osan, mutta en sitä miten Janne Saarikivi sanoi biologian tunnilla, että seuraava vaihe evoluutiossa saattavat olla älykkäät linnut.

Peruskouluni aloitin Suomalais-venäläisessä koulussa ja jatkoin sieltä Itäkeskuksen kouluun, jossa luin pitkän venäjän ja kärsin ajoittaisista käytöshäiriöistä.



esittely_3.jpg Olen ollut kiinnostunut yhteiskunnasta niin kauan kuin muistan.
Kasvoin kylmän sodan kaksinapaisessa maailmassa ja perheessä jossa maailmasta ja sen tilasta keskusteltiin – ainakin silloin kun sitä vanhemmiltani vaadin. Ajattelin paljon sotia, tulevaa mahdollista ydinsotaa ja menneisyydestä holokaustia, Suomen punaisia ja valkoisia, Yhdysvaltain sisällissotaa ja ensimmäistä maailmansotaa. Keskityin paljon siihen, mikä mielestäni tuntui olevan väärin.

Huolimatta yhteiskunnallisesta kiinnostuksesta en kasvanut nuoreksi aikuiseksi aktiivisena järjestöihmisenä. Opiskelin, seurasin lama-ajan kotimaan politiikkaa toisella korvalla, kirjoitin sanoituksia ja kolumneja, ostin luomutuotteita, seurasin kansainvälisiä boikotteja ja olin ajoittain täynnä hyvin selviä mielipiteitä.

Vuonna 1998 olin töissä ympäristöministeriössä, ja Helsingin vihreiden puheenjohtaja Otto Lehtipuu pyysin minua ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Halusin lähteä, koska ajattelin, että on parempi toimia aktiivisena kansalaisena eikä pelkästään kuluttajana ja jupisijana. En halunnut uskoa lamanaikaiseen mantraan että vaihtoehtoja ei ole.

Tein kampanjaa, tutustuin ihmisiin, jotka ajattelivat asioista hyvin samalla tavalla kuin minä. Opin paljon yhteiskunnallisesta argumentoinnista ja esitteiden jakamisesta. Minut valittiin eduskuntaan maaliskuussa 1999. En ollut pitänyt valintaani todennäköisenä, mutta se tuntui innostavalta ja haastavalta.

Kansanedustajan työ oli hyvä aloittaa vihreässä eduskuntaryhmässä. Ryhmässä myös aloittelijalle annettiin vastuuta, ja työ ympäristöpolitiikan, talouspolitiikan, puolustuspolitiikan ja EU-kysymysten parissa alkoi. Toimin ensimmäisellä kaudella ryhmän varapuheenjohtajan, tajusin paljon hallituspuolueen kansanedustajan vastuusta, ja siitä, miten toisen osapuolen näkemyksiä on politiikassa hyvä ymmärtää. Väärä päätös viidennestä ydinvoimalasta oli karvain pettymys, päätös samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta rekisteröidä parisuhteensa ilonaihe. Päätös hakea seuraavalle kaudelle pyrkimisestä taas syntyi helposti.



esittely_2.jpgLapseni nimi on Siiri. Vanhempana olemisessa on parasta keskustelu maailman monista puolista – historiasta, suositeltavista kirjoista, kengistä, ystävistä, serkuista, ja siitä miten voittaa pelot. Raskainta on keskustelu siitä miten voittaa pelot.

Olen viiden lapsen täti, ja Antonin (kuvassa) kummitäti. Nämä lapset ovat kaikki mitä hienoimpia henkilöitä. Hoidan heitä silloin kun pyydetään, ja kun pystyn. Jos en näe heitä, ikävöin. Tai juttelen ihmisten kanssa siitä, minkälaisia juttuja he ovat viimeksi kertoneet.

Vanhempani ovat Anssi ja Aino Sinnemäki, sisarukseni Sanna, Pentti ja Erkki. Pidän heistä kaikista, ja he merkitsevät minulle paljon.


esittely_1.jpgKirjoitin sanoituksia Ultra Bralle vuosina 1995–2001. Kun aloitin, tuntui kirjoittaminen jopa hieman pelottavalta, ja kun lopetin, en voinutkaan tehdä niin, vaan jatkoin kirjoittamista. Yhtyeelle sanoittaminen oli kiitollista, ihmiset kuuntelivat sanoituksia ja antoivat palautetta. Koskettavin palaute kirjoittajalle on kai se, että teksti on ollut jollekulle hyvin tärkeä hänen omassa elämässään.

Vuonna 2003 julkaisin kirjan Sokeana hetkenä, johon oli koottu julkaistut sanoitukseni ja joukko julkaisemattomia uusia tekstejä. Kirjaan oli ottanut valokuvia Milka Alanen ja sen julkaisi Nemo.

Nykyään kirjoitan runoja epäsäännöllisesti, mutta kuitenkin aina. Annan uusia tekstejä lahjaksi ihmisille, ja välillä olen lukenut niitä joissain tilaisuuksissa, muutamassa keittiössä ja kerran Villa Kivessä. Joku päivä ne toivottavasti muodostavat kokoelman.



Lukemista olen harrastanut pisimpään, luen romaaneja iltaisin kun olen väsynyt
, ja kuulun kirjallisuuspiiriin jossa keskustellaan luetuista kirjoista ja elämästä. Kirjallisuuspiirin lukemista suosikkejani ovat Saision Punainen erokirja, Jonathan Franzenin Muutoksia ja Alkuvoimat, Imre Kerteszin Kohtalottomuus ja Mannin Tohtori Faustus. Muita tärkeitä kirjoja ovat Lindgrenin Mio Poikani Mio, Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, Linnan Täällä pohjantähden alla, Friedellin Uuden ajan kulttuurihistoria, Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, Krossin Uppiniskaisuuden kronikka ja Hugon kurjat.

Muut harrastukseni ovat satunnaisempia, kuten salilla tai pilateksessa käyminen, juokseminen ja kävelyretket. Luen muotilehtiä, mitä ei välttämättä pukeutumisestani näe, ja käyn Sodankylän elokuvajuhlilla.

Laitan välillä ruokaa, intialainen keittiöni on tällä hetkellä hyvää keskitasoa. Juon kahvia ja luen mitä vaan lehtiä, erikoisalana haastattelut ja seurapiiripalstat.